Toimintasuunnitelmat

Vuosien 2011-2013 toimintasuunnitelma

Sukuseura jatkaa sukututkimuksen tekemistä eri puolilla Suomea olevien Rahkosten keskinäisen sukulaisuuden selvittämiseksi. 

Sukukirjan valmisteluun valittu toimikunta jatkaa kirjan laatimisprojektin toteuttamista. Projekti etenee niin, että kirja on myynnissä vuoden 2013 sukukokouksessa. Sukukirjan markkinoinnissa ja myynnissä käytetään hyväksi uudistettuja verkkosivuja. 

Kaikkia Suomessa ja ulkomailla eläviä Rahkosia pyritään aktivoimaan sukuseuran toimintaan, jotta suvun jäsenistä saataisiin entistä kattavampi kuva. Laajemman jäsenkunnan myötä on mahdollista saada lisää seuran tavoitteiden mukaista sukututkimustietoa ja uusia aktiivisia jäseniä. 

Pidetään yllä ja täydennetään yhdistyksen jäsenet kattavaa sähköpostiverkostoa, jonka avulla yhteydenpito jäsenten kesken sekä jäsenten ja hallituksen välillä on helpompaa. 

Sukuseuran lehteä kehitetään niin, että se olisi mahdollisimman kiinnostava koko jäsenkunnalle. Lehti ilmestyy 1-2 kertaa vuodessa.

 Sukuseuran uusien verkkosivujen käyttöä aktivoidaan tavoitteina parantaa sukuseuran sisäistä tiedonvälitystä ja lisätä sukuseuran jäsenmäärää.

 Suvun tutkiminen ja syntyvän tiedon dokumentointi edellyttää myös taloudellisia resursseja. Varoja hankitaan mm. sukuseuran jäsenille tarkoitettujen  esineiden myynnillä.

Sukukirja

Sukuseura on valmistelemassa laajaa sukuselvitystä, joka julkaistaan parin vuoden sisällä kirjana. Lue lisää sukukirjasta sen omalla sivulla.

Lue lisää sukukirjasta

Jäseneksi liittyminen

Sukuseuran jäseneksi voidaan hyväksyä 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka kuuluu sukuun isän, äidin tai avioliiton kautta. Jos olet kiinnostunut sukuseurasta tai haluat muuten laittaa terveisiä, ota meihin yhteyttä!

Ota yhteyttä

Seuran logotuotteet

Käy katsomassa seuran logolla varustettujen pipojen, huivien ja muiden hienojen tuotteiden valikoima! Logotuotteita ostamalla tuet sukuseuran toimintaa.

Logotuotteisiin